Voisinpa tällä kertaa kirjoitella vähän kevyemmästä aiheesta; väreistä.

Mulle on henkilökohtaisesti väreistä muodostunut älyttömän tärkeä asia. Okei, onhan mulla väriä aina elämässä ollut; mm. yläasteella hiukseni olivat siniset :---)

Mutta en tarkoita nyt tätä (herranisä mulla ei todellakaan olisi moiseen enää pokkaa..)

Tarkoitan, että mä haluan tuoda värejä esiin kaikessa; asumisessani, ulkonäössäni jne. Kaiken pitää sointua yhteen ja miellyttää silmää. Esimerkiksi viime elokuussa muuttaessani tähän asuntoon päätin, että makuuhuoneeni on oltava violettimusta. Muuten tämä onnistuikin hyvin, ostelin kaikkea pientä sälää makuuhuonettani koristamaan, ompelutin verhot äidilläni kun en itse osaa ja niin edelleen. Kuitenkin päiväpeitto oli kauan hakusessa, oikean sävyistä ei löytynyt millään. Taisipas mennä marraskuuhun ennen kuin ihanuuden löysin ja ostin. Olen ilmeisesti perfektionisti näiden värejen suhteen.

Myös keittiöni on toteutettu harkinnalla puunväriä, punaista ja mustaa ensisijaisesti käyttäen.

Omassa tyylissänikin nuo värit ovat olennainen asia. Kaiken pitää olla sävysävyyn.

Viime viikonloppuna tuollainen vaaleansininen oli edustusväri. Kynsiä ja silmämeikkiä myöten piti siis väriä toteuttaa ja tässä on lopputulos.

Hauskaa tässä väriasiassa on se, että aikoinaan mulla oli myös jonkinmoinen gootti/hevari-kausi, jolloin kaikki piti olla mustaa. Mikään värikäs ei käynyt. Tuo aate oli sen verran elossa myös vielä vuosi sitten, kun äitini osti minulle lahjaksi pinkin paidan, että herranisä en mä voi tollasta käyttää....... No nyt se on yksi lempipaidoistani :D

Mutta todellisuudessa olen tyytyväinen löydettyäni värit. Tuossa viimeisimmässä kuvassa (joulukuu -09) on tuo väritön kausi vielä päällänsä ja näin jälkeenpäin ajatellen eikö tuo värittömyys ole vähän tylsää? 

Eipäs ole hetkeen tullut taas kirjoiteltua mitään, jotenka jos nyt olisi aika kertoilla taas jotain.

Kävin muutama viikko sitten serkkutyttöni kanssa roadtripillä. Meillä oli vain suunta kohti etelää ja tarkempaa suunnitelmaa ei ollut. Mukana pari patjaa, että jos ei muuta majoitusta keksitä nin nukutaan autossa. Niinhän me ensimmäinen yö sitten Saarijärvellä eräällä p-paikalla autossa nukuttiinkin ja se kokemus oli.. no sanotaanko jännä. Serkkuani jänskätti sen verran, että valvotti minuakin sitten käytännössä koko yön :D

Seuraava yö meni Jyväskylässä kummitätini luona Jyväskylässä ja viimeinen yö Tampereelta vuokraamassamme mökissä, jonka jälkeen uuvuttava kotimatka kohti Oulua alkoi jotta ehdin ammattikorkean pääsykokeisiin näyttämään osaamiseni.

Oli todella piristävä tollainen reissu, ilman suunnitelmaa ja ilman kiirettä. Vastaavanlainen reissu olis tarkoitus tehdä pikkuveljeni ja tämän parhaan kaverin kanssa Juhannuksen jälkeen kohti pohjoista. Sitä odotellessa :--)

Kulunut viikko on puolestaan ollut lähinnä kotona omissa oloissa oleskelua. Unirytmini on sekaisin ja mitään ei saa aikaiseksi. Harmittaa itseäkin, kun ei ole oikeastaan tehnyt mitään, joten ajattelin tehdä asialle nyt jotain.

Mua masentaa ihan sikana, kun mä en tiiä syksystä ollenkaan. Ammattikorkean valinnat ilmoitetaan ensi kuussa ja jos en koulupaikkaa saa (oon amiksen sosiaalialalle varasijalla 38, että ehheh) niin apua mä olen hukassa. En jaksa olla enää kotona, haluan töihin tai kouluun mutta kun mihinkään ei pääse niin alkaa käydä epätoivoiseksi. Pakko löytää joku ratkaisu tähän kaikkeen. Juuri tämä asia osana sekavahkoa elämäntilannettani on luultavasti saanut mut jäämään kotiin. Ja nyt tajusin, että jos muutosta ei tapahdu, ei tästä kesästäkään jää käteen läheskään yhtä paljon kuin kesistä aiemmin. Herranjumala mä oon ensimmäisen kesän työttömänä useaan vuoteen, joten nyt mulla olis aikaa toteuttaa kesäunelmia niin paljon kuin rahatilanne sallii.

Kaiken kaikkiaan mä oon tullu siihen lopputulokseen, että kaikella on tarkoituksensa. Mä oon aina uskonut kohtaloon, mutta vasta nyt mä koen pystyvän toteuttaan tätä aatetta omassa elämässäni. Asiat on tarkoitettu menevän näin ja vaikken uskossa olekaan, uskon että joku korkeampi taho ohjaa mun elämää ja luotan siihen, että kaikki järjestyy aikanaan. Saas nähdä. :)

Mulla oli vuosi sitten aika hauska tilanne. Asuin silloisen kämppikseni kanssa Oulun pohjoispuolella, kesäkuun kämppikseni huiteli Helsingissä ja kun hän palasi, erinnäisistä syistä päädyimme muuttamaan erilleen.

Hyvässä yhteisymmärryksessä irtisanoimme kämpän sitten heinäkuun alussa, vuokrasopimus oli voimassa elokuun loppuun. Hyvin pian kämppikseni löysikin sitten itselleen asunnon, mun vielä etsiessä omaani.

Samaan aikaan jäin työttömäksi ja silloinen kaveripiirini suorastaan räjähti ja kaikki siihen kuuluvat lähtivät kulkemaan omia polkujaan.

Mieshenkilö, jonka kanssa olin reilun vuoden pyörinyt, jätti minut yhtäkkisesti ja alkoi seurustella toisaalla.

Kouluistakin taisi tulla noihin aikoihin hylkykirjeitä, ei opiskelupaikkaa tänä vuonna.

Yhtäkkiä huomasin olevani tilanteessa, jossa en voinut katsoa elämääni kahta kuukautta pidemmälle. Mä olin jäämässä asunnottomaksi, mulla ei ollut töitä tai koulupaikkaa tiedossa, mun ystävyyssuhteet rakoili ja mies, josta todella välitin, oli kaikonnut elämästäni.

Tuossa kaikessa olisi kai ollut jo tarpeeksi syytä masentua, hautoa itsemurhaa tai ties mitä kamaluuksia. Onneksi osasin ottaa asian positiivisena uudistuksena. Totesin, että tällainen elämäntilanne tulee vain kerran elämässä vastaan ja toisaalta on todella helpottava ajatus, että mulla on isot muutokset edessä, mun elämä uudistuu täysin. Elin kesän vapautuneena ja energiaa keräten, valmistuin syksyyn ja oletin kaiken järjestyvän.

No missä tilanteessa ollaan  nyt?

Asiathan todellakin järjestyi kuten oletinkin. Mulla on asunto, jota suorastaan rakastan. Se on paikalla josta sen halusinkin (tarkalleen ottaen juuri sillä tielläkin, mihin halusin muuttaa) ja josta en halua luopua.

Mä oon saanut rakennettua uudenlaisen tukiverkon ystävistäni, mun elämässä on paljon uusia, mutta myös vanhoja ihmisiä joiden kanssa ennen yhteydenpito oli vähäisempää. Mulla on oikeasti sellainen ystäväverkosto nyt, johon mä voin luottaa ja jonka mä tiedän olevan olemassa vaikken heitä päivittäin näkisikään. Ehkä ilkeää sanoa näin, mutta mun ystäväpiiri on paljon parempi kuin mitä tuo räjähtänyt porukka aikoinaan oli.

Työttömänä mä oon ollut lähes koko talven, mitä nyt tein pienen mutkan päiväkodissa syksyllä, mutta tää kaikki on kasvattanut mua ihmisenä. Mä oon paljon vahvempi ja aikuisempi, kuin mitä mä vielä vuosi sitten olin.

Ja tämä mies. No sanotaan vaikka näin, että hän on edelleen elämässäni. Ja on edelleen minulle tärkeä. Nyt ymmärrän myös ne asiat, mitkä viime kesänä meidät eri teille ajoivat ja koottuani itseni olen ehkä jopa kokonaisempi kuin silloin aiemmin.

Ajattelin kertoa näistä asioista lähinnä siksi, että ihmiset hei, muistakaa että vaikka elämässä näyttäisi kuinka olevan umpikuja, niin kyllä asiat järjestyy. Tavalla tai toisella. :)

Nyt on pakko spekuloida vähän jääkiekkoa.

Mä itseasiassa en seurannut edes alunperin koko hommaa. Muunmuassa eräs ystäväni ehdotti vapun aattona, että menisin hänen luo seuraamaan suomipeliä ja tuolloin nauroin hänelle vaan, että "luuletko tosiaan että olen tulossa?"

No, jotenkin sitä kuitenkin pelien aikaan eksyi ylen nettisivuille seuraamaan tilannetta pelien aikaan vaikkei tv:tä avannutkaan. Lopullinen täyskäännös tapahtui nyt viime torstaina, kun istuskelin toisen ystäväni kanssa asunnollani ja pohdimme mitä tekisimme. Avasin sitten telkkarin, jotta "suomipeli voi taustalla pyöriä ja sitä voi ohi mennen tarkkailla", mutta hups toisen erän alussa olimme jo nokka kiinni ruudussa jännittämässä tilannetta niin, ettemme malttaneet mihinkään muuhun edes keskittyä.

Perjantain peliä varten pystytimme jo suunnitellusti kisastudion. Tyypilliseen olut-traditioon emme alkaneet kun kumpikaan meistä ei pahemmin alkoholia juo, mutta korjasimme tilanteen hyvän ruuan avulla. Ja kun Suomi tuon Venäjäpelinkin voitti, sovimme heti pelin jälkeen pitävämme kisastudiota yllä myös sunnuntaina yhdessä ja jääkiekkohan oli kovana puheenaiheena koko viikonlopun ajan sitten.

Eilen valmistauduimme peliin jo hyvissä ajoin, onnistuimme saamaan kiinni suomalaisten strategiasta jo ensimmäisessä erässä ja spekuloimme sen minkä ehdimme. Toisen erän alkupuoliskolla haukuimme jo suomalaiset pelaajat lyttyyn ja olimme varmoja, että suomi nyt kusee pelinsä ja pahasti.

No toisin kävi, Suomi voitti ja pakkohan meidänkin oli sitten lähteä voittojuhlia Oulun torinrantaan seuraamaan..

Näin jääkiekko siis vei mennessään ja ainakin meidän osalta Immonen ja Granlund ovat saaneet kaksi ihailijaa lisää. Pojat ovat sekä pelitaidoiltaan, että ulkonäöllisesti varsin upeita miekkosia. ^^ Ja onhan Granlund "melkein kaveri", kun naapuripaikkakunnalta on kotoisin ja vain muutaman vuoden minua nuorempi. Sitäpaitsi olen aikoinaan Kiekko-kettujen ja Laser-HT:n pelejä käynyt seuraamassa. Ei sillä, että tämä Mikke olisi koskaan jäänyt mieleen tai olisin edes hänen olemassaoloaan koskaan pistänyt merkille, mutta kai minä olen hänet jäällä jo silloin nuorempana nähnyt, veikkaisin.

Joka tapauksessa, kyllä suomalaiset osaa näköjään vaikka yllättynyt tästä olenkin. Ja vahvasti musta tuntuu myös siltä, että ensivuonnakin tämä tyttö ylläpitää kisastudiota, sen verran ehti nyt kolmen pelin aikana jäädä jääkiekkoon koukkuun hupsista.

Pohdin tälle aamulle sosiaalietuuksia ystäväni kanssa.

Työmarkkinatuki on 25,74e/päivä. Näin ollen kuukauden (20 arkipäivä) työmarkkinatueksi tulee 514,8e. Tämä on mielestäni ihan inhimillinen määrä rahaa kuukaudessa ihmiselle joka ei tee käytännössä mitään.

Mutta sitten tullaan verotukseen, en oikeasti ymmärrä miksi työttömän vähäisistä tuloista pitää vielä 20% mennä veroa. Nämä rahat saa kuitenkin pääosin veronpalautuksissa takaisin ja työtön tarvisi rahansa heti eikä vuoden päästä jouluna.

No, otetaan ne verot nyt kuitenkin pois. Käteen jää 411,84e.

Tämän lisäksi työtön voi saada yleistä asumistukea vuokranmaksunsa avuksi. Minun tapauksessani (45:n neliön yksiö, 445e vuokra) asumistuen määrä on 280,31e. Huvittavaa tässä se, että vuokrani oli aiemmin 431e (eli 14 euroa vähemmän) ja kun se nousi, pyysin asumistukeen muutosta. Sain vastaukseksi, että koska tuloni eivät ole muuttuneet, ei myöskään asumistuen suuruus muutu, piste. Hei haloo, enhän mä puhunutkaan tulojen muutoksesta vaan vuokran muutoksesta. 14 euroakin on kuitenkin iso raha työttömälle. Jos olisin tuon vuokran muutoksen jälkeen vasta muuttanut tähän asuntoon, saisin noin kympin enemmän asumistukea. Tämä on epäreilua!

No, joka tapauksessa. Mulla on käytettävissä siis työmarkkinatuki 411,84 euroa sekä asumistuki 280,31 euroa. Yhteensä 692,15 euroa kuussa.

Tästä vähennetään heti kättelyssä vuokra ja käteen jääkin vain 247,15 euroa. Auts, tälläkö mun pitäis kuukausi selvitä?

Pelkän elämisen (ruoka, menemiset ym. "valinnan alaiset" ostot) lisäksi on maksettavana kasa laskuja. Mm. Sähkölasku, sähkönsiirtolasku (oikeasti, koska käytän tuulienergiaa joka tulee kauempaa, joudun maksamaa sähkönsiirrostakin..) kotivakuutus, puhelinlasku, autopaikan maksu jne. Näitä en ala enempää eritellä, mutta kyllähän sitä maksetttavaa löytyy.

Tässä rahatilanteessa minunkin pitää niellä ylpeyteni ja kävellä sossun luukulle. Oulun sosiaalitoimen mukaan toimeentulotuen perusosa (käytännössä vuokran jälkeen jäävä summa) on yksinasuvalle 419,45euroa. Eli helpolla matikalla 419,45 - 247,15 = sossu on valmis maksamaan minulle 172,3 euroa. Paperisota siis alkakoon (jos teillä ei ole henkilökohtaista kokemusta sossusta, olkaa onnellisia. Se paperisota on jotain ihan hirveää. Tee yksikin virhe kaavaketta täyttäessä ja se saattaa viedä koko toimeentulotuen kuukaudelta).

Näin ollen, tämän paperisodan jälkeen mulla on se 419,45 euroa kuukaudessa käytettävissä. No kyllähän sillä pärjää, enkä ala valittamaan siitä tämän enempää. On hienoa, että meillä on näinkin hieno järjestelmä, joka takaa ihmiselle toimeentulon vaikka mitä tapahtuisi.

No sitten, aletaan miettimään sitä, että jos ottaisin nurkkiini miehen, mitä tapahtuisi?

Pidetään ajatus mahdollisimman helppona ja tämä kuvitteellinen mies olisi samassa asemassa kuin minäkin - eli työtön työnhakija, jonka työssäoloehto ei ole täyttynyt, joten työmarkkinalla eläisi hänkin. En nimittäin viitsi sekottaa kuviota niin simppelillä ratkaisulla, että mieheni olisi työssäkäyvä rikas mies, joka maksaisi elämiseni. (näin muuten tunnutaan olettavan, jos tosiaan toinen on työssäkäyvä että niin..)

No, mies saisi myös 411,84 euroa työttömyysmarkkinatukea.

Sitten alettaankin laskemaan samasta asunnosta asumistuki uudelleen. Asumistukihan tipahtaisi tästä muutoksesta johtuen 210,40 euroon.

Eli käytössämme olisi 411,84e x 2 + 210,40e = 1034,08 euroa. Vuokran jälkeen jäisi vielä 589,08 euroa, kummallekin siis 294,54e. Sosiaalitoimi voisi maksaa perusosaa yhteenlaskettujen tulojen kanssa yhteensä 489e, eli huikeat 70e enemmän kuin yksinasuessani, mutta näillä tuloilla emme enää sossulta saisikaan mitään.

Näin ollen, jos mulla olisi mies täällä, mun omat tuloni olisivat satasen vähemmän kuin nyt, mutta toisaalta olisihan meitä maksajiakin kaksi. Olisiko siis halvempaa täyttää jääkaappi kahdelle ja jäisikö elämiseen varaa enemmän? Otetaan huomioon sekin, että myös laskuja kerääntyisi kahden ihmisen taloudessa enemmän.

Vaikka olen puolivuotta asunut myös kahden ihmisen taloudessa (olin itse tuolloin opiskelija, kämppäkaverini oli työtön ja koska emme olleet avopari, tämä rahantulokaava ei toimi verrattaessa siihen), en osaa arvioida maksoinko ruuasta enemmän silloin vai nyt. Toisaalta tuntuu, että silloin mulla oli enemmän tuloja menoihin nähden, mutta voihan olla että olen lipsunut rahankäytössä ja elän nykyään vain yli varojeni.

Ei vaan kyllä mä päädyn sihen ratkaisuun, että köyhänä avoparina on varaa tehdä enemmän kuin köyhänä yksinasujana.

Loppuratkaisuna siis, että tässähän täytyy oikeasti alkaa miettiä taloudellisena ratkaisuna miehen hankkimista, voi hitto..

Teehie kuittaa.

Tuijotetaa tällä kertaa omaa napaa.

Mulla oli tänään sosiaali- ja terveysalan pääsykokeet. Kokeet kesti viisi tuntia sisältäen psykologin testit ja haastattelun sekä ryhmäkeskustelun.

Palikkatestit meni kaiketi ihan hyvin, mitä nyt kolmen tunnin yöunilla voi kuvitella, mutta toisaalta en vedä stressiä unen puutteesta, olen nimittäin aikaisemminkin nuo testit läpäissyt ilman unta ollenkaan (hakiessani koulunkäyntiavustajakoulutukseen muutama vuosi sitten, saavuin testeihin suoraan yövuorosta ja ajoin halki suomen tällä kaamealla univajeella, tein testit ja ajoin vielä kotiinkin - ja sain opiskelupaikan).

Psykologina oli hurmaava nuori mies, joka kylläkin kommentoi minä -aiheista esseetäni ensimmäiseen hengenvetoon sanoen että kappalejako oli yllättävä veto, kuulemma harvinaista. Mitä helkkaria? Mää en osaa kirjoittaa pötköön tekstiä vaan mun on pakko jäsennellä, onko tämä oikeasti muka erikoista? :D

Psykologi kyseli myös asunko yksin vai vanhempien luona, miksi olisin hyvä lähihoitaja jne. Takertuipa sitten siihen, kun sanoin haluavani tehdä kehitysvammaisten parissa työtä. Tenttasi oikein kunnolla, että miksi. Tuli sellainen olo, että se yrittää tsekata oonko mää joku perverssi vai vilpittömästi lähihoitaja-ainesta kehitysvammatyöhön.. Selvisi kyllä syykin tähän, herra oli itse erikoistunut kehitysvammaisten psykologiaan ehheh. :D

Ryhmäkeskusteluun meitä osallistui 7 ihmistä. Aiheena soveltuvuustestit ja millainen on hyvä lähihoitaja. Oli aika tönkköä keskustelua, osa ei osallistunut keskusteluun ollenkaan tai vain myötäili ja lopunpäiten keskustelussa oli monta hijaista vaivautunutta hetkeä ja erään miekkosen johtaessa keskustelua, mielipiteitään esitti vain muutama ihminen. Onneksi minäkin sentään sain suuni auki ja asioita kommentoitua!

Kaiken kaikkiaan kokeet menivät hyvin ja loppupäivä on mennyt hyvässä seurassa kahvitellen ja porinoiden.

Mun elämässä on oikeasti kaikki asiat oikein hyvin tällä hetkellä, mä olen onnellinen eikä ole mistään mitään valittamista.

Mulla on läheisinä loistavia ihmisiä, mulla on elämässä erittäin tärkeäksi muodostunut mieshenkilö (...), mulla on selkeät tulevaisuuden suunnitelmat, taloudellisesti menee tarpeeksi hyvin ja kesä on tulossa eikä siksi työttömyyskään jaksa masentaa. :)

Lisäksi uutta puhtia elämään antaa sekin, että reilun viikon päästä pikkuveljestäni tulee täysi-ikäinen ja olen hänen varalleen suunnitelemassa yllätyspipaloita, joka on ainakin vielä tässä vaiheessa oikein mielekästä puuhaa.

Näin ollen tämä yksi täällä hymyilee ja toivottelee mullekin oikein makoisaa kesän odottelua.

Tyhjensin koko blogini sisällön, aloitetaan puhtaalta pöydältä tai jotain.

Olen aiemmin vatvonut blogissani vain omaa elämääni, mutta nyt päädyin laajentamaan aihepiiriä. Okei, ei tuota omaa draama-altista elämääni passaa kokonaan unohtaa, mutta jostain muustakin voisi välillä kirjoitella. Olen itseasiassa miettinytkin, että kun mulla on aina mielipiteet ja ajatukset kaikkeen ja olen huumorimielessä suunnitellut politikoksikin ryhtymistä, voisin näitä ajatuksia käsitellä tännekin.

Älkää pelätkö, en minä politikasta oikeasti mitään tiedä, että luvassa ei ole mitään kovin rankkaa poliittista tekstiä.

Joka tapauksessa, ajattelin nyt tässä ensimmäisessä bloggauksessa puhua niinkin "kivasta" aiheesta, kuin Osaman kuolema.

Mua itseasiassa ärsyttää koko jäppinen ja sen kuoleman uutisointi. Okei se oli terroristi, joka tappoi kymmenisen vuotta sitten monta ihmistä tempauksellaan ja nyt se sitten tapettiin kaiken tän seurauksena, mutta silti, tarviiko sitä joka paikassa toitottaa koko ajan? Mua ei ainakaan kiinnosta, että montako vartijaa sielä Osaman linnakkeessa oli ku jäppinen kupsahti ja näkikö Obama tuon shown reaaliajassa vai ei. Ihan oikiasti, ketä kiinnostaa?

Joka tapauksessa, tässä koko hommassa on tietynlaista komiikkaakin havaittavissa.

Ensinnäkin nykymaailmassa hehkutetaan koko ajan ihmisoikeuksia. Lainaankin wikipediaa kiteyttääkseni ajatukseni: 

"Perinteisiä vapausoikeuksia ovat mm. oikeus elämään, henkilökohtaisen koskemattomuuden suoja, omaisuuden suoja, sananvapaus, mielipiteenvapaus, uskonnonvapaus, kokoontumisvapaus, liikkumisvapaus ja järjestäytymisen vapaus sekä oikeus avioliittoon."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeudet

Näin ollen musta on huvittavaa, että Osaman kohdalla (siitäkin huolimatta mitä se on tehnyt) näitä ihmisoikeuksia rikottiin oikein urakalla. Herran kotiin tunkeuduttiin, edes valtiolle jossa herra asusteli, ei tästä operaatiosta varoitettu. Sitten miekkonen vielä puolustuskyvyttömänä ammuttiin, vaikka eikö järkevämpää olisi ollut vain napata herra kiinni ja pistää vastuuseen teoistaan? Mua jotenkin epäilyttää, että keski-ikäinen miekkonen ilman asetta on millekkään erikoisjoukoille mitenkään uhka, joka pitää turvallisuussyistä tappaa. Olen lähes varma, että mediassa liikkuu tämän(kin) asian osalta varsin vääristynyttä tietoa.

No ei siinä vielä mitään, okei Osama sai luodista osumaa ja kupsahti. Siinä vaiheessa mm. jenkit pistää bileet pystyyn, mitä helkkaria? :D Tää on todella humoristista siihen nähden, että herra on tosiaan piilotellut sen 10 vuotta olematta vaaraksi kenellekään ja herran hengissäololla ei yksinkertaisesti ole mitään merkitystä yleismaailmallisesti. Onko nyt muutenkaan ihan hirveän suotavaa juhlia toisen kuolemalla, vaikka se olisikin terrorijärjestön pomo? Ei minusta.

Sitten päästäänkin siihen, että ihmiset on oikeasti tyhmiä. Nyt kaikki hehkuttaa, että Osama on kuollut - kaikki on hyvin! Miten Osaman kuolema vaikuttaa maailmanrauhaan, kertokaa mulle. Eihän se ole ollut jenginsä johtotehtävissä enää vuosiin, vaan nämä hallintokuviot on hoidettu jossain aivan muualla. Sitä paitsi, luuleeko ihmiset oikeasti että tämän seurauksena maailma rauhoittuu ja Al-Qaida lopettaa olemassaolonsa? Väärin. Mä vähän veikkaan, että tästä alkaa kostokierre ja asiat vain pahenevat. Aina löytyy uusia ihmisiä johtamaan tuollaistakin järjestöä ja aina terrorismia on olemassa, oli joku suurmies terroristi hengissä tai ei. Kuten entinen presidenttimme Ahtisaari oli kantansa esittänyt, ei maailma ole yhtään sen parempi paikka vaikka Osama bin ladenia ei enää ole.

Oon tässä viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, että kuin tyhmiä ihmiset ovat. Varsinkin suomalaisten toiminta herättää suurta hilpeyttä järjettömällä ideologiallaan. Suomalaiset tuntuvat tekevän kuolemaa joka väliin, mm. pyhäpäivien aattoina hyökitään lähiruokakauppoihin ostamaan viikoksi ruokaa - kaupan ollessa sen yhden päivän kiinni, eihän sitä nyt muuten hengissä selvitä. Toinen esimerkki suomalaisten kuolemaan tämä japanissa tapahtunut ydinvoimalaonnettomuus, apteekit tyhjenivät joditableteissa. Siis kyllähän me nyt helvetti kuollaan ilman jodia, kun toisella puolella maapalloa tapahtui tällaista. Haloo, järki käteen.

En väitä, että itse olisin mitenkään viisas, fiksu tai filmaattinen yksilö, mutta tämä ihmisten yksinkertaisuus oikeasti on aika ärsyttävää. Miksi ihmiset ei vain voisi ottaa sitä järkeä käteen ja hillitä itseään ennen kuin antavat itsestään näin harkintakyvyttömän kuvan?

Mun tekisi mieli vielä kirjoittaa vaikka kuin monesta aiheesta, mutta ehkäpä jätän ne ensi kertaan, ettei tule liian paljon rankkaa tekstiä kerralla luettavaksi. En se taida minäkään ihan päästäni terve olla, kun kirjoittelen oikeasti tällaisista aiheista neljän aikaan perjantai-aamuyönä blogiin.......

Aamen, Terhi kuittaa.